Kiertoilmakypsennin

 Airfryer eli kiertoilmakypsennin, on siinä vain laiskan mummun oiva apulainenen! Kiitos miniäni joka laittoi pojan kauppaan kuultuaan haaveeni kokeilla tätä. Ei auttanut pojan nurinat, "on sillä äitillä nurkat täynnä noita leluja!" kauppaan oli mentävä ja äidille yksi lelu lisää, mutta, tämä ei ole lelu! Olen parin kuukauden aikana tehnyt maistuvaa ruokaa useammin kun viimeisen vuoden aikana yhteensä.

Ruoka valmistuu nopeasti, helposti, pikku annoksina, vähärasvaista ja mikä tärkeintä vähän tulee tiskiäkin. Tässä "uuniin" menossa broilerini paistipalat, löysin eilen kaupasta -50% maustamattomat palat, tänään laitoin marinadin, (mitä sinne menikään) ja kanapalat sekaan  puoleksi tunniksi. Tämän näköisenä alkoi niiden matka kohti lautasta;

Pöhisijään 160 astetta ja 20 min. (laiskana mummuna laitoin perunan puolikkaat samaan koriin) perunat eivät olleet täysin kypsiä tuon ajan kuluttua niinpä, laitoin päälle reilun kerroksen juustoraastetta ja aikaa lisää 10 min,

Tämän näkoisinä ne nousiva lautaselle;

Uskokaa tai älkää mutta hyvää tuli! Lautaselle eksyi jopa jotakin tuoretta!

Rahalla saa ja hevosella pääsee

 Rahalla sa ja hevosella pääsee, on vanha sanonta joka tuli mieleeni tuossa aamukahvia juodessani ja katsellessani tuota lumen määrää.

Olen syntynyt Hämeessä tiettömän tien takana, tien paikasta pidettiin tarkkaan huolta olihan ne karttaan merkittyjä mutta, ei tainnut olla mitään teiden hoitoon liittyvää ohjeistusta. Kirjoitan tässä mutu tuntumalla, en muista näistä tie asioista mitään ja kaikki joka ovat olleet tuolla tien käyttäjinä ja teiden huollosta vastaavina ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Kotiini oli matkaa maanteiltä noin kaksi ja neljä kilometriä, kummastakin suunnasta kilometrin matka kuraista ei edes kunnon kärrytietä, jalan siitä pääsi piennarta pitkin kumisaappaat jalassa.

Talvella liikkumista helpotti "tukkitiet" hevosten ja rekien tekemät, se oli juhlaa kun pääsi niitä pitkin kävellen, suksills tai potkukelkalla. Lunta 1950-luvulla oli paljon, lumilinnan tekokin onnistui tallomalla lunta, sillä tavoin syntyi hienoja kartanoita, ehkäpä pieniä kyliäkin.

Koulumatka lyheni puoleen kun pääsi hiihtäen järven yli, kevättalvesta tuli kiusaksi jäälle nouseva vesi joka paakkuunnutti lumen suksien pohjaan. Silloin käytettiin mutkan takana olevaa tukkitietä apuna, siellä saattoi joskus saada jopa hevoskyytiä matkan avuksi.

Katselin ikkunasta äsken naapurin isännän lumitöitä, siitä muistoni heräsivät tuohon yllä olevaan ja,, yhteen äidin kanssa tehtyyn kaupunki reissuun. olin varmaan noin kuusi vuotias silloin. Aamulla ikisin lähdimme puisen potkukelkan avulla kohti naapurikylän linja-autopysäkkiä ja siitä kaupunkiin. Puolen päivän maissa olimme jo kotimatkalla, oli hyvin kylmä ja sakea lumisade kovan tuulen kanssa. Ulkona olleen naapurin emännän kanssa vaihdettiin muutama sana; "Perkele, kolmeen kertaan olen tuon tie kaivole lapioinut, aina kun käännyn ympäri toinen pää on taas tukossa!" Lapsen korvaan tarttui tuo kirosana niin että sen vielläkin muistan. En toki ihmettele emännän karheita sanoja, heidän kaivo oli keskellä peltoa lähes puolen kilometrin päässä navetasta jonne vettä piti kantaa ja paljon. Heillä oli muistaakseni ainakin viisi lehmää ja nuori karja siihen lisäksi. Olihan siinä talossa hevonen ja kolme miesta mutta, rahaa tarvittiin sielläkin ja miehet hevosineen olivat päivät metsätöissä. Onneksi aika kultaa muistot, vaikka kyllä silmäkulma kostuu näitä muistellessa.