Luonto kiittää vähäisestäkin vesi sateesta mutta, mökkiläinen Kanta-Hämeestä polvillaan pyytää enemmän vettä kun kaivosta vesi on vielläkin vähissä. Viime vuonna loppu kesästä vesi oli lähes kortilla, saunavedet haettiin autolla lähi järvestä jotta kaivovesi riitti päivittäiseen elämiseen. Sadetta heille toivon!
Taas on aika kun vehreys ulkona lisääntyy ihan silmissä, valkovuokko meri on kohta jo kukkinut ja muut kukat astuvat esiin. Antaisipa tuo selkä myöten, että pääsisi kävelemään lähi metsään ihailemaan kesän tuloa, mutta,,, No näillä mennään, hyvä kun pystyn tämänkin verran liikkumaan manun kanssa. Toki kärtyisäksi vanhaksi muoriksi siinä tulee kun bussissa pyöriä potkitaan ja lähes päälle kävellään. MurMur!
Tässä taas yksi kukkanen, Elielinaukiolla on siirretty linjan 40 pysäkkitolppa sivummalle mutta, on unohtunut paikata entisen tolpan paikka. Laitoin tuosta palautetta, koska koen sen vaaralliseksi. Ei aina kiireessä ole katse maahan sunnattu ja hupsista siinä olet nenälläsi tai nilkka nyrjähtäneenä. Tällä kertaa en itse siinä kompuroinut, onnistuin huomaamaan sen ajoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti