lauantai 15. kesäkuuta 2024

Kesäkuu puolessa,,

 Miten se aika on vierähtänyt näin nopeaan? Keski kesä menossa, kohta alkaa päivä lyhenemään ja minä en ole ehtinyt edes kesän mukaan.

Kovin odotan kesäkuun viimeistä sunnuntaita, silloin mummun murusella on konfirmaatio Temppeliaukion kirkossa ja kahvit täällä Kannelmäessä. Kyllä se aika kuluu nopeaan, vastahan tämä kaveri oli pieni nyytti. 

Pikku serkkunsa Antero pääsee samana päivänä ripille Hauhon kirkossa, joka on minunkin rippikirkko. Harmitus oli suuri kun sain kutsun Anteron juhlaan. Sinne olisin halunnut mennä, olisi ollut kiva päästä sinne muistelemaan menneitä mutta, mummun murunen asettuu ensi sijalle.                                          Näitä juhlia odotellessa.

Tässä muutama kuva kuluneelta ajalta,

sain Herbalifeltä pinssin kymmenen vuoden jäsenyydestä.


kuva unelmieni autosta, auto johon olisi tällaisen huono polvisenkin helppo nousta.


Iitissä Vuolenkosken kyläyhdistys järjestää näitä hulvattoman hauskoja musiikkiteatteri esityksiä, nauraa sai melkein mahansa kipeäksi! Kiitos Kristina kun otit minut mukaasi.





Tämä kaunis ryijy on Vuolenkosken seuratalon seinällä.


Äitenpäivänä

äitiä ja mummua muistettiin kukin ja herkuin. Kiitos kakaraiset!
Kiitos myös Riitta ja Ilpo, Riitan äitienpäivän ja oman syntymäpäivänsä iloksi valmistamasta juhla-ateriasta! Unohtamatta päivän "teatteri esitystä" kävelevät autotallit!






1 kommentti:

  1. Kuten kirjoitit niin kesä mennä huristaa kovaa vauhtia ja on pidettävä kiirettä että ehtii matkaan mukaan :-).
    Mainitsit Hauhon kirkon. Minun Touhulani sijaitsee Hauholla joskin Eteläisissä mutta periaatteessa lähin ruokakauppa sijaitsee Hauhon kirkonkylässä.
    Karin Isä taas oli Iitistä kotoisin ja siksi on tullut sielläkin vanhoja paikkoja koluttua.

    VastaaPoista

Kesäkuu puolessa,,

 Miten se aika on vierähtänyt näin nopeaan? Keski kesä menossa, kohta alkaa päivä lyhenemään ja minä en ole ehtinyt edes kesän mukaan. Kovin...